bestdan
Kuva
Etusivu           Yritys           Asiakkaitamme           3D tulostus          Yhteystiedot











 
  Suunnittelutoimisto Bestdan Oy on vuonna 1996 perustettu yritys, jonka
  liiketoimintaideana on alusta alkaen ollut kustannustehokas tuotekehitystoiminta
  elektroniikka- ja metalliteollisuuden parissa.

  Bestdan Oy on keskittynyt erityisesti konseptien generointiin, mekaniikkasuunnitteluun ja
  prototyyppien valmistukseen. Piensarjat valmistetaan laajan verkoston avulla.
  Verkostoituminen onkin Bestdan Oy:n eräs laadun takaaja: hyödyntymällä Bestdan Oy:n
  palveluja tuotekehitystoiminnassanne hyödynnätte samalla laaja-alaista suomalaista
  osaamista.

  Bestdan Oy on ollut mukana monissa menestyneissä tuotekehitysprojekteissa.
  Merkittävimmät asiakkaamme ovat kasvavia globaaleilla markkinoilla toimivia yrityksiä.

  "Määrätietoinen ja kova työskentely ovat menestyksen perusta, mutta pelkkä perusta ei
  riitä. Sen päälle on rakennettava sitä, millä yritys uskoo erottuvansa markkinoilla
  edukseen. Meillä Bestdan Oy:ssä uskotaan reiluun kumppanuuteen. Tällöin perustan
  päälle saadaan kestävä ja taloudellinen rakennelma."
  Toimitusjohtaja Erkki Lehtonen, Bestdan Oy